Dynasty informationsservice Sökning RSS Esbo stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://espoo-sv.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://espoo-sv.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Protokoll 09.12.2020/Paragraf 226

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

6193/00.01.01/2020

 

 

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 09.12.2020 § 226

 

 

§ 226

Toimivallan siirtäminen perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisessä

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Pesonen Tiina

Leino Virpi

 etunimi.sukunimi@espoo.fi

 Vaihde 09 816 21

 

Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Rinta-aho Harri

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää siirtää toimivaltaansa siten, että sivistystoimen johtaja päättää perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä myös kevätlukukaudella 2021.

Päätöksen voimaantulo edellyttää, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen 218/2020 mukaisen lain perusopetuslain väliaikaisesta muuttamisesta, jonka mukaisesti perusopetuslakiin (628/1998) lisätään väliaikaisesti 20 a §.

Päätös on voimassa perusopetuslain väliaikaista muuttamista koskevan lain voimassaolon mukaisesti.

 

 

 

 

 

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 16.9.2020 § 145 ja Svenska rum -lautakunta 24.9.2020 § 68 ovat päättäneet siirtää toimivaltaansa siten, että sivistystoimen johtaja päättää perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä. Päätös on voimassa 31.12.2020 asti.

 

Päätös on perustunut siihen, että perusopetuslakia oli väliaikaisesti muutettu siten, että siihen on lisätty uusi 20 a §, joka mahdollistaa poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen ajalla 1.8.2020-31.12.2020.

 

Hallituksen esityksessä 218/2020 ehdotetaan jatkettavaksi perusopetusopetuslain 20 a §:n mukaisten poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden voimassaoloa kevätlukukauden 2021 ajaksi. Esityksen mukaan opetuksen järjestäjä voisi päätöksellään siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Esityksen tarkoituksena on ehkäistä koronaviruksen leviämistä, lieventää siitä koituvia haittoja sekä turvata perusopetuslain mukaisen opetuksen turvallinen järjestäminen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1 2021 ja olemaan voimassa 31.7.2021 saakka. 

 

Jotta päätökset poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voidaan tarvittaessa myös kevätlukukauden 2021 aikana tehdä viivytyksettä, on tarkoituksenmukaista jatkaa lautakuntien aiempia päätöksiä toimivallan siirrosta. Koska lakia perusopetuslain väliaikaisesta muuttamista ei ole vielä hyväksytty, päätös olisi ehdollinen ja tulisi voimaan lain hyväksymisen jälkeen. Toimivallan siirto olisi voimassa lain voimassaoloajan.

 

Svenska rum -lautakunta käsittelee toimivallan siirtoa kokouksessaan 10.12.2020.

 

Päätöshistoria

 

 


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format